Matias Marttinen

Oikeusministeri Häkkänen teki harkitun päätöksen – Rauman ja Huittisten ulosottopalvelut jatkuvat ennallaan

Oikeusministeri Antti Häkkänen on tänään päättänyt, ettei ulosoton toimipaikkaverkostoon tehdä muutoksia. Oikeusministeriön virkamiesesityksen mukaan ulosoton toimipaikat olisi suljettu Satakunnasta Kankaanpäästä ja Huittisista. Lisäksi Rauman toimipiste olisi muutettu päivystyspisteeksi. Valtiovarainministerin talouspoliittisen erityisavustajan Matias Marttisen mukaan virkaesitys olisi heikentänyt selvästi ulosoton palveluiden saatavuutta Satakunnassa.

– On hyvä asia, että virkaesitys ei etene. Olen keskustellut oikeusministeri Häkkäsen kanssa ulosoton palveluista Satakunnan alueella ja kiitän häntä harkitusta päätöksestä, toteaa Marttinen.

-Ulosottomiehet liikkuvat paljon työnsä vuoksi Rauman seudulla. Henkilökohtainen asiakaspalvelu on työssä välttämätöntä, jotta ihmisiä voidaan neuvoa ja auttaa. Oikeusministeriön tulee arvioida tarkasti, millaisia vaikutuksia toimipisteverkon karsimisella todellisuudessa olisi, sanoo Marttinen.

Marttisen mukaan Rauman ja Huittisten kaltaiset seutukaupungit ovat menettäneet 2000-luvulla paljon valtion työpaikkoja ja monet palvelut ovat heikentyneet. Marttinen näkee, että valtionhallinnon säästötoimien vaikutuksia pitää arvioida laajemmin.

-Epäilen, että tällaiset esitykset eivät tosiasiassa vähennä kustannuksia. Palvelupisteiden karsiminen johtaisi asiointimatkojen kasvamiseen. Samalla virkamiesten työajasta yhä suurempi osa kuluisi auton ratissa. Maakunnassa valtion saamat tilasäästöt ovat niin pieniä, että on kyseenalaista, voiko niiden perustella edes perustella palveluverkon karsimista, toteaa Marttinen.