Matias Marttinen

Satakunnan saavutettavuus on kiinni poliittisesta tahdosta – Pori–Helsinki-radan kehittäminen on käynnistettävä heti

Satakunnan ongelma on saavutettavuus. Kansanedustajakollegani ovat toisinaan todenneet olevansa Helsingistä lähtiessään nopeammin Lapissa kuin minä kotona Satakunnassa. Satakunta on varsin lähellä pääkaupunkiseutua, mutta heikot liikenneyhteydet ovat tehneet maakunnastamme maantieteellisen pussinperän.

Nykyistä sujuvammat yhteydet ovat elinehto Satakunnan kehitykselle. Tieyhteyksien parantamisen lisäksi tarvitsemme nykyisen 3,5 tunnin yhteyden sijasta nopeamman raideyhteyden Porista Helsinkiin. 

Olemme vieneet eteenpäin Satakuntaliiton kanssa Päärata plus -hanketta yhdessä viiden muun maakunnan kanssa. Hankkeen tavoitteena on Satakunnan osalta supistaa Pori–Tampere-yhteys tuntiin ja rakentaa pääradalle Tampereen ja Helsingin välille uusi raide. Näin matka-aika Porista pääkaupunkiseudulle tippuisi lähelle kahta tuntia.

Liikenneministeri Sanna Marin (sd.) kuitenkin totesi heinäkuussa, ettei nopeiden junayhteyksien rakentaminen lähivuosina ole realismia. Ministeri painoi jarrua investoinneille toteamalla, että niiden suunnitteluun tarvitaan satoja miljoonia. Itse hankkeet kohoavat miljardiluokkaan.

On selvää, etteivät raideinvestoinnit ole mikään pikkujuttu. Ministerin lausunnot rahoituksen puutteesta tuntuvat kuitenkin omituisilta, kun samaan aikaan hallitus myy kolmella miljardilla valtion tuottavaa omaisuutta budjetin tilkkeeksi. Hallitus puhuu itse tulevaisuusinvestoinneista, mutta todellisuudessa rahaa ripotellaan yli 100 kohteeseen. 

Todellinen investointi tulevaisuuteen olisi kuitenkin omaisuuden myynnistä saatavien tulojen käyttäminen raidehankkeiden suunnitteluun ja maakuntien keskeisten liikenneyhteyksien parantamiseen. Tätä valintaa hallitus ei ole halunnut tehdä.

Satakunnan kannalta välttämättömät Pori–Tampere-radan parannustoimet voidaan laittaa liikkeelle heti, vaikka suuret raideinvestoinnit eivät toteutuisikaan. Budjettiin on saatava ensi vuodelle 15 miljoonaa euroa Porin radan välttämättömiin parannustoimiin. Satakunnan nopeamman junayhteyden saamiseksi hallituksen tulee osoittaa rahoitusta myös tasoristeysten poistamiseen.

Raidehankkeiden toteuttaminen on poliittisesta tahdosta kiinni. Katse kääntyy nyt hallitukseen ja liikenneministeriin. Hallituksella on vielä aikaa pohtia tulevaisuusinvestointejaan ennen syksyn budjettiriihtä.

Kirjoittaja on satakuntalainen kansanedustaja (kok.) ja eduskunnan liikennevaliokunnan jäsen.

Julkaistu Satakunnan Kansassa 5.8.2019.