Matias Marttinen

Kansanedustaja Marttinen vaatii liikenneministeriltä toimia Rauman henkilöjunaliikenteen käynnistämiseksi

Kansanedustaja Matias Marttinen (kok.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen liikenneministeri Sanna Marinille (sd.) Rauma–Kokemäki-radan avaamiseksi uudelleen henkilöliikenteen käyttöön. Henkilöliikenne radalla on päättynyt vuonna 1988, jonka jälkeen se on ollut vain tavaraliikenteen käytössä. 

– Radalla on hyvät valmiudet henkilöjunaliikenteen käynnistämiseksi uudelleen. Rauman osalta tarvittavat investoinnit liittyvät matkustajaliikenteen seisakkeen rakentamiseen, johon liittyen kaupunki on aloittamassa yhteistyössä Väyläviraston kanssa henkilöjunaliikenteen seisakkeen ratasuunnitelman laadintaa, Marttinen sanoo.

Rauman seutu on kehittynyt voimakkaasti viime vuosina teollisuuden investointien ja elinkeinoelämän parantuneiden näkymien myötä. Liikkumistarvetta lisäävät myös niin kaupungin laajat koulutusmahdollisuudet kuin maailmanperintökohteista kiinnostuneet turistitkin. Seudun saavutettavuus julkisilla yhteyksillä kuitenkin sakkaa.

– Julkisen liikenteen yhteydet Raumalle ovat tällä hetkellä heikot. Rauman vetovoiman ja elinkeinoelämän toimintaedellytysten turvaamiseksi sujuvat ja nopeat julkisen liikenteen yhteydet ovat ehdoton edellytys. Henkilöjunaliikenne parantaisi merkittävästi Rauman seudun saavutettavuutta sekä nostaisi seutumme maantieteellisestä pussinperästä, Marttinen painottaa.

Pääministeri Rinteen hallitusohjelmassa korostetaan toimivien liikenneyhteyksien merkitystä ihmisten elämisen mahdollistamisessa. Ohjelman kirjausten mukaan henkilö- ja tavaraliikennettä mahdollistetaan myös vähän liikennöidyillä ja käytöstä poistetuilla rataosuuksilla. Lisäksi hallitus tukee joukkoliikenteen kehittämistä 20 miljoonan euron vuosittaisella lisärahoituksella.

– Hallitusohjelman kirjaukset puoltavat erittäin vahvasti henkilöjunaliikenteen käynnistämistä uudelleen Raumalta. Liikenteen käynnistäminen on enää poliittisen päätöksen takana. Edellytän liikenneministeriltä ripeitä toimia, Marttinen toteaa.