Matias Marttinen

Kansanedustaja Marttinen vaatii opetusministeriöltä toimia pikkunorssin toiminnan käynnistämiseksi

Raumalainen kansanedustaja Matias Marttinen (kok.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen opetusministerille lain asettamista haasteista harjoittelupäiväkotien toiminnalle. Raumalle perustettava Suomen ensimmäinen harjoittelupäiväkoti, niin sanottu pikkunorssi, otetaan käyttöön tammikuussa 2021. Toiminnan käynnistämistä ovat vaikeuttaneet lainsäädännön tuomat esteet.

– Yliopistossa on pohdittu, miten varhaiskasvatus tulisi organisoida osaksi sen toimintaa. Tällä hetkellä lainsäädäntömme asettaa sille kohtuuttoman hallinnollisen taakan. Opetusministeriön on valmisteltava tarvittavat lainmuutokset pikkunorssien toimintaa varten, Marttinen sanoo.

Nykyisen lain mukaan yliopisto ei voi tuottaa varhaiskasvatusta suoraan itse, vaan sen täytyy perustaa toimintaa varten erillinen yhtiö. Sen sijaan vastaavasti toimivissa harjoittelukouluissa eli normaalikouluissa ei ole vaatimusta yhtiöittämisestä.

– Lakia tulee muuttaa siten, että yliopisto voi itse tuottaa päiväkotipalveluita osana omaa toimintaansa. Yliopiston tuottama varhaiskasvatus täydentää kunnallista palveluntarjontaa aivan kuten normaalikoulutkin tekevät perusopetuksen osalta. Varhaiskasvatuksen ja harjoittelutoiminnan kehittäminen eivät saa kaatua lainsäädännöstä johtuviin esteisiin, Marttinen sanoo.

Ministerin pitää vastata kirjalliseen kysymykseen 21 päivän kuluessa kysymyksen saapumisesta valtioneuvoston kansliaan. Asiasta vastaa opetusministeri Li Andersson (vas.).