Ehdolla Satakunnan aluevaltuustoon – 187

Tammikuun vaaleissa valittavat hyvinvointialueiden valtuustot päättävät jatkossa tärkeistä sosiaali- ja terveyspalveluista ja pelastustoimen palveluista. 

Haluan tuoda osaamiseni eduskunnasta Satakunnan oman hyvinvointialueen rakentamiseen.

Satakuntalaisten sote-palveluiden turvaamiseksi alueeltamme tarvitaan toimiva ja suora yhteys valtakunnan päätöksentekoon. Tehtäväni maakuntamme kansanedustajana on toimia viestinviejänä Satakunnan ja valtakunnan päätöksenteon välillä. 

Sote-uudistus on iso kysymys sekä ihmisten palveluiden että talouden kannalta. Ihmisten verovaroja on käytettävä vastuullisesti ja harkitusti. Uudistuksessa palvelut on järjestettävä kustannustehokkaasti, ja alueen yrittäjät on otettava mukaan tuottamaan tärkeitä palveluita. Uudistus ei saa johtaa ihmisten verotuksen kiristymiseen. 

Ihmisen paikka on hoidossa, ei hoitojonossa. Sote-uudistuksen tulee turvata ihmisille pääsy hoitoon silloin, kun siihen on tarvetta. Meidän tulee hyödyntää parhaita käytäntöjä ja uusia toimintatapoja, kuten etälääkäripalveluita, kun rakennamme uutta hyvinvointialuetta. Tärkeintä uudistuksessa on laadukas hoito – ei se, kuka palvelun tuottaa. 

Hädän hetkellä tarvitaan pelastuslaitoksen valmiutta toimia ja auttaa. Sopimuspalokunnat ovat tärkeä osa turvallisuutta koko Satakunnassa. Pelastustoimi ei saa jäädä sivurooliin, kun uutta hyvinvointialuetta rakennetaan. 

Muista äänestää!