”Otan vastuun kantaakseni nöyränä, mutta päättäväisenä. Omistaudun tälle tehtävälle, enempää ei voi luvata.” Näin Sauli Niinistö sanoi virkaanastujaispuheessaan eduskunnassa torstaina.
Viime sunnuntaina järjestetyissä presidentinvaaleissa tehtiin suomalaista poliittista historiaa. Koskaan aikaisemmin yksikään ehdokas ei ole saanut yhtä laajaa tukea vaalien ensimmäisellä kierroksella kuin mitä Sauli Niinistö sai Suomen kansalta: 62,6 prosentin kannatus ja yli 1,87 miljoonaa ääntä. Niinistö oli suosituin ehdokas jokaisessa Suomen kunnassa. Meillä täällä Raumalla Niinistö sai vahvimman tuen koko Satakunnassa, yhteensä 67,9 prosenttia kaikista annetuista äänistä.
Näiden lukujen valossa ymmärtää, miksi Niinistö puhui omistautumisesta tehtävälle. Hän saa toiselle presidenttikaudelleen poikkeuksellinen vahvan tuen kansaltamme ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamiseen. Toivoa sopii, että Niinistö jatkaa myös vahvaa yhteiskunnallista keskustelua ja pohdintaa. Virkaanastujaispuheessa esille nousivat niin yksinäisyyden torjunta kuin nuoret. Arvokkaita ja tärkeitä teemoja nostettavaksi esille politiikassa mutta laajasti muuallakin.
Jokaisesta käydystä vaalista seuraa nopea siirtyminen arkeen. Presidentin kuusivuotinen virkakausi on pitkä, erityisesti kun epävakaus maailmanpolitiikassa on viime vuosina vain lisääntynyt. Syyrian ja Ukrainan kriisit ovat tästä osoitus viimeisiltä vuosilta. Jännitteet maailmanpolitiikassa ovat kasvaneet Pohjois-Korean toimien mutta myös maailman suurvaltojen Yhdysvaltojen ja Venäjän huonontuneiden yhteistyösuhteiden vuoksi. Kokeneella ja laajat verkostot luoneella presidentillä on Suomen kannalta tässä maailmanajassa olennaisen tärkeä rooli täytettäväksi.
Palataan vielä presidentinvaalien asetelmaan. Pekka Haavisto, Laura Huhtasaari, Paavo Väyrynen, Matti Vanhanen, Tuula Haatainen, Merja Kyllönen ja Nils Torvalds tekivät jokainen valtavan työn. Jokainen heistä heittäytyi, altisti itsensä paikoin kovallekin kritiikille ja arvostelulle, otti osaa satoihin kampanjatilaisuuksiin. Monella ehdokkaalla on takanaan hieno poliittinen ura, usealla heistä taustalla on myös jäsenyys valtioneuvostossa. Poliittista kokemusta on vaikka kuinka. Jokainen heistä teki työnsä ja otti tuloksen vastaan nöyrästi siitä huolimatta, että vaalien asetelma oli alun perinkin vaikea.
Vaaleja seuraavat aina jälkipelit. Miksi oman puolueen ehdokas ei onnistunut keräämään enempää ääniä? Mitä tehtiin oikein, missä epäonnistuttiin?
Kaikkien keskustelujen taustalla kannattaa pitää mielessä se tosiasia, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kautensa aikana saanut vahvaa tukea ja kannatusta läpi puoluekentän, erilaisilta ihmisiltä läpi Suomen. Presidentinvaalien tulos ei mielestäni kerro niinkään muiden ehdokkaiden heikkoudesta tai epäonnistuneista kampanjoista vaan siitä, että Niinistön kansansuosio on historiallisen suurta.
Siispä jokainen ehdokas ja tukijat ansaitsevat vankkumattoman arvostuksen tekemästään työstä demokratian hyväksi. Kiitos, demokratian ritarit!
Voipa näistä vaaleista ottaa mallia myös muihin lähestyviin vaaleihin. Mitä jos ottaisimme opiksi presidenttiehdokkailta toisten ihmisten kunnioittamisesta ja hyvästä keskustelutavasta? Suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin tarvitaan kipeästi lisää keskustelua aidoista asiakysymyksistä ja arvokasta, toisia ehdokkaita kunnioittavaa keskustelukulttuuria. Vähemmän väärinymmärtämistä, enemmän ymmärrystä ehdokkaiden erilaisuudesta. Vähemmän pikkupolitikointia ja vastaavasti enemmän ratkaisuja Suomen hyväksi. Vähemmän päätösten vastustamista ja enemmän ratkaisuja, miten päättäjämme voisivat yhdessä tehdä asioita fiksummin. Tätä kaikkea Suomi tarvitsee.
Kolumni on julkaistu Länsi-Suomessa 4.2.2018.
