Nuorten koulupudokkuus on yksi pirullisimmista ongelmista Suomessa. Jokaisesta ikäluokasta 15 prosenttia nuorista jää vaille toisen asteen tutkintoa. Asian vakavuudesta kertoo paljon se, että vain perusasteen koulutuksen varassa olevista töissä käy alle puolet. Heikko koulutus ja työttömyys kulkevat käsi kädessä.
Koulutus on paras satsaus, mitä yhteiskunta voi nuorelle antaa. Koulutus vähentää paitsi riskiä syrjäytyä ja takaa varmemman polun työelämään. Yhdenkään nuoren paikka ei ole työttömyyskortistossa vaan mielekkäissä opinnoissa ja työelämässä.
Ongelmaan pitää siis puuttua, sillä vaikutukset sekä nuorelle itselleen että yhteiskunnalle ovat valtavan suuret.
Hallitus esittää ratkaisuksi koulupudokkuuteen oppivelvollisuuden pidentämistä 18 ikävuoteen asti. Aloitimme käsittelemään tätä esitystä eduskunnassa tällä viikolla.
Hallituksen esitys merkitsee toteutuessaan opintojen jatkamista pakolla 18-vuotiaaksi saakka. Samalla laajentuva oppivelvollisuus tarkoittaa, että jatkossa oppimateriaalit ja koulumatkat tarjotaan maksutta.
Koulupudokkuus on vakava ongelma ja siksi toimenpiteet sen vähentämiseksi pitää tehdä tehokkaasti. Mitä paremmin tukitoimet kohdistetaan avuntarpeessa oleville nuorille, sitä paremmat ovat myös toimien tulokset.
Hallituksen esitys ei vastaa syihin, jotka tällä hetkellä johtavat opintojen keskeytymiseen. Tutkimusten mukaan syitä ovat motivaatio-ongelmat, heikot perustaidot ja henkilökohtaisen elämän ongelmat.
Väärä alavalinta oli suurin syy opintojen keskeyttämiseen. Tähän pitää puuttua lisäämällä opinto-ohjausta jo peruskoulussa. Se on paras keino varmistaa, että jokainen löytää itselleen sopivan alan.
Toinen merkittävä syy on opinnoissa pärjääminen. Joka kahdeksas poika ei opi kunnolla lukemaan peruskoulussa eikä saa riittäviä perustaitoja jatko-opintoihin. On selvää, että tämä vaikeuttaa merkittävästi opiskelua toisella asteella. Heille pitää varmistaa riittävä yksilöllinen tuki jo perusasteen opinnoissa.
Päättäjien tiedossa on siis hyvin tarkasti ne syyt, jotka vaikuttavat nuorten opintopolun keskeytymiseen.
Miksi hallitus ei siis ohjaa oppivelvollisuuden nostamiseen varattuja euroja juuri näiden ongelmien ratkaisemiseen? Se tarkoittaa lisärahoitusta opinto-ohjaukseen, oppilashuoltoon, opetustuntien nostamiseen toisella asteella ja perusopetuksessa.
Koko lainmuutoksen toteuttamiseen on varattu 130 miljoonaa euroa, josta maksuttomiin materiaaleihin ja matkoihin käytetään uudistuksen rahoituksesta 100 miljoonaa euroa. Siis valtaosa koko rahoituksesta. Tukipalveluiden lisääminen tai opetuksen laadun kehittäminen eivät näy esityksessä.
Rahojen kohdentamista on syytä miettiä vielä tarkemmin. Jos oppivelvollisuuden pidentämiseen varatut rahat käytettäisiin vain ja ainoastaan tukipalveluihin, voitaisiin jokaiselle syrjäytymisvaarassa olevalle palkata oma henkilökohtainen tukihenkilö.
Oppivelvollisuusiän pidentäminen kääntää katseen väärään suuntaan: sinne, minne asti nuoret on velvoitettava jatkamaan opintojaan. Mitä aikaisemmin nuori saa apua ja tukea ongelmiinsa, sitä varmemmin hän jatkaa opintojaan ja myös valmistuu. Oppivelvollisuuden pidentäminen sen sijaan ei vähennä koulupudokkuutta vaan siirtää ainoastaan ikää, jolloin pudokkuus virallisesti alkaa.
En pidä oppivelvollisuusesitystä onnistuneena, saati perusteltuna esityksenä. En siksi, että vastustaisin panostamista koulutukseen vaan siksi, että 130 miljoonalla eurolla olisi mahdollista saada aikaan paljon enemmän kuin hallituksen mallissa.
Kun rahat käytetään oikein avun tarpeessa olevien nuorten auttamiseksi, saamme yhdessä paljon aikaan.
Kolumni julkaistu Länsi-Suomessa 7.11.2020.
