Hallitus kokoontuu puoliväliriiheen tällä viikolla käsittelemään tulevien vuosien talouspolitiikkaa. Puoliväliriihessä on tehtävä päätökset osakesäästötilin talletuskaton purkamisesta.
Vuoden 2020 alusta käyttöön otetusta osakesäästötilistä on tullut erittäin suosittu säästämisen väline piensijoittajille. Tilejä oli avattuna maaliskuun lopussa yli 190 000 kappaletta, ja tileillä olevien sijoitusten markkina-arvo oli lähes miljardi euroa.
Osakesäästötili on lisännyt osakesijoittamisen suosiota. Osakesäästötilistä on tullut erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille suosittu pitkäaikaissijoittamisen tapa, sillä tilin avanneista yli 35 prosenttia on alle 30-vuotiaita.
Osakesäästötilin hyödyntämistä rajoittavat kuitenkin muita sijoitustuotteita tiukemmat rajoitukset, joille ei ole perusteita.
Osakesäästötilille tehtäville talletuksille on asetettu 50 000 euron enimmäisraja. Tilejä on mahdollista avata vain yksi sijoittajaa kohden, ja useamman tilin avaaminen johtaa rajuihin verosanktioihin. Mikäli sijoittajalla on esimerkiksi kaksi osakesäästötiliä avattuna vuoden ajan, hänelle määrätään sanktiona 7 300 euron veronkorotus.
Osakesäästötili on ainoa sijoitustuote, jolle on säädetty keinotekoinen talletuskatto ja verosanktiot. Rajoitukset asettavat piensijoittajan selvästi epäedullisempaan asemaan kuin muita sijoitustuotteita käyttävät sijoittajat.
Osakesäästötilin kehittäminen ei ole saanut vahvaa tukea hallituspuolueilta. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko on esittänyt talletuskaton nostamista, mutta ei purkamista. Miksi piensijoittajan aseman vahvistaminen ei herätä kiinnostusta hallituspuolueissa?
Ihmisten säästämistä ja sijoittamista ei pidä rajoittaa lailla vaan siihen tulee päinvastoin kannustaa.
Olen laatinut osakesäästötilin kehittämisestä lakialoitteen, jonka on allekirjoittanut yhteensä 40 kansanedustajaa. Esitän lakialoitteessa osakesäästötilin tuomista yhdenvertaiseen asemaan verrattuna muihin sijoitustuotteisiin. Talletuskatto, tilien säästäjäkohtainen enimmäismäärä ja rajoitusten ylittämiseen liittyvät verosanktiot on purettava laista.
Hallituksen on nostettava suomalaisten vaurastumisen edistäminen yhdeksi keskeiseksi talouspolitiikan tavoitteeksi. Osakesäästötilin kehittäminen on tässä erinomainen askel. Järjettömät rajoitukset suomalaisten pitkäaikaissijoittamisen tieltä on syytä purkaa viipymättä.
Matias Marttinen
kansanedustaja (kok), valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen
Julkaistu Kauppalehdessä 19.4.2021.