Hallitus laittaa autoilijan vaalilupausten maksajaksi

Antti Rinteen (sd.) hallitus korottaa ensi vuoden elokuusta lähtien polttoaineen verotusta 250 miljoonalla eurolla. Sen seurauksena bensa- ja diesellitran hinta nousee yli kuudella sentillä. Muutoksen tulee huomaamaan bensapumpulla.

Veronkorotus lisää entisestään autoilijoiden verotaakkaa. Liikenteestä kerätään jo nyt vuosittain yli kahdeksan miljardin euron verotulot. Se on kuudesosa kaikista verotuloista. Autoilijan verotaakka on nykyiselläänkin tuntuva. Hallitukselle tämäkään ei riitä.

Autoilun verottaminen on helppo keino kerätä rahaa. Valtaosassa maata ei ilman henkilöautoa kuitenkaan tule toimeen. Autolla käydään töissä, viedään lapset harrastuksiin ja käydään kaupassa. Pitkät etäisyydet leimaavat koko Suomea. Suurimmissa kaupungeissa julkiset yhteydet toki toimivat.

Polttoaineveron tuntuva korottaminen laittaa miettimään, miksi näin tehdään. Miksi valtaosalle suomalaisista välttämätöntä liikkumismuotoa halutaan verottaa lisää? Korotus on yhtä kova autolla työssä käyvälle kuin terveyskeskukseen autolla kulkevalle eläkeläisellekin. Kuljetusyrittäjille polttoaineen veronkorotukset ovat kova paikka ja ajavat yritykset ahtaalle.

Liikenne- ja ilmastopolitiikan kannalta päätöksessä ei ole tuon taivaallista järkeä. Hinnat nousevat, mutta päästöt eivät juuri vähene. Hallitus on itse arvioinut korotuksen vähentävän liikennesektorin päästöjä vain 0,7 prosentilla. Veronkorotuksella on siis mitätön vaikutus liikenteen päästöihin, mutta autoilijan verotaakka kasvaa.

Polttoaineveron lisäksi hallitus kaavailee päästöiltään puhtaamman, niin sanotun parafiinisen dieselin verotuen leikkausta. Tuki on kannustanut uusiutuvan ja puhtaamman dieselin kehittämiseen ja myymiseen. Tällainen on Nesteen jätteistä ja tähteistä valmistama MY-diesel, jonka päästöt ovat jopa 90 prosenttia pienemmät perinteiseen fossiiliseen dieseliin verrattuna. Ensi vuonna puhtaamman dieselin verotus kiristyy 120 miljoonalla eurolla, ja tämä näkyy taatusti myös pumppuhinnassa.

Ymmärrän vaalilupausten maksamisen tuottavan päänvaivaa. Olisi kuitenkin paikallaan arvioida uudelleen menolisäyksiä, jotka aiotaan kattaa velalla ja veroja korottamalla. Se ei ole vastuullinen linja. Autoilijat ovat joutumassa hallituksen yli miljardin euron menolisäysten keskeisiksi maksajiksi. Hallituksella on vielä aikaa miettiä, miten paljon autoilijoilta oikein on kohtuullista nyhtää.

Kirjoittaja on satakuntalainen kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan liikennevaliokunnan jäsen.

Julkaistu Satakunnan Kansassa 30.9.2019.