Arvoisat kuulijat, hyvä juhlaväki,
On suuri ilo ja kunnia olla tänään puhumassa täällä Karin kampuksen vihkijäisissä ja tuoda eduskunnan tervehdys tähän arvokkaaseen tilaisuuteen.
Karin kampus on Raumalla vahva sivistyksen keskittymä ja suuri ylpeydenaihe meille kaikille raumalaisille. Kampus kokoaa saman katon alle H.J. Nortamon peruskoulun, kattavat sisäliikuntatilat, uimahallin, nuorisotilan, kansalaisopiston, kuvataide- ja teatterikoulut sekä musiikkiopiston.
Oppilaat ja henkilökunta pääsivät aloittamaan työnsä uudella kampuksella viime vuoden elokuussa. Kampuksella nyt opiskelevat ja työskentelevät ovat osa pitkää sukupolvien ketjua, sillä samalla paikalla raumalaiset ovat opiskelleet jo vuosikymmenten ajan.
Paikalla on järjestetty opetusta ensimmäisen kerran jo 70-luvulla. Aikoinaan silloin paikalle perustettiin Sinisaaren yläaste ja lukio. Sittemmin lukio nimettiin uudelleen Rauman lyseoksi, ja 80-luvulla myös yläkoulusta tuli Rauman lyseon yläaste. Paikka on siis jo pitkään ollut sivistyksen ja kulttuurin keskittymä Raumalla. Varmasti monella raumalaisella on paikasta myös paljon omakohtaisia muistoja.
Karin kampuksella sivistyksen, kulttuurin ja liikunnan palvelut on koottu saman katon alle. Se mahdollistaa etenkin lapsille ja nuorille sekä myös kaikille raumalaisille laadukkaat palvelut keskellä kaupunkia.
Kun tällä paikalla toiminut Rauman lyseon peruskoulu suljettiin vuonna 2009, harmiteltiin muutosta kovasti. Lyseon sijaintia ja läheltä löytyviä harrastusmahdollisuuksia pidettiin erinomaisina. Nyt onneksi kampus tuo taas palvelut lähelle toisiaan.
Kampuksen modernit tilat tarjoavat hyvät mahdollisuudet myös suurten kokousten, juhlien ja tilaisuuksien järjestämiseen. Liikuntasali tarjoaa puitteet myös liigatason ottelutapahtumille monessa eri lajissa.
Karin kampuksella on jo tähän mennessä järjestetty lukuisia tapahtumia. Eilen sunnuntaina järjestetty kevättapahtuma kokosi paljon raumalaisia yhteen tutustumaan kulttuurielämyksiin ja kampuksen toimintaan. Kun tasavallan presidentti Alexander Stubb vieraili hiljattain Raumalla, missä muuallakaan hänet otettiin vastaan kuin juuri täällä Karin kampuksella.
Karin kampus on ollut poikkeuksellisen suuren mittakaavan hanke, jolle on ollut alusta alkaen vahvaa tukea valtuustossa kaikista puolueista. On ollut hienoa, että yhteinen tahtotila hankkeen edistämiseksi on ollut näin vahva. Kaikki hankkeessa mukana olleet ansaitsevat kiitoksen omasta panoksestaan.
Hyvä juhlaväki,
Rauman ja myös koko yhteiskunnan menestys tulevaisuudessa rakentuu vahvan sivistyksen ja laadukkaan koulutuksen varaan. Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla taustaa katsomatta oikeus saada laadukasta koulutusta ja mahdollisuus rakentaa omaa tulevaisuuttaan.
Tähän kaikkeen Karin kampus tarjoaa loistavat puitteet. Laadukas koulutus sekä kattavat liikunnan ja kulttuurin palvelut eivät olisi mahdollisia ilman arvokasta työtä tekeviä ammattilaisia, jotka tekevät joka päivä töitä lasten, nuorten ja kaikkien kaupunkilaisten parissa.
Teette työtänne suurella ammattitaidolla ja -sitoutumisella. Työnne on vaativaa, monipuolista ja äärimmäisen arvokasta. Haluan välittää isot kiitokset koko kampuksen henkilökunnalle tekemästänne työstä.
Täällä Raumalla on aina satsattu sivistykseen ja laadukkaaseen koulutukseen. Meidän päättäjien tehtävä on huolehtia siitä, että edellytykset laadukkaalle koulutukselle ovat kunnossa. Samalla satsaukset liikuntaan ja kulttuuriin tukevat myös lasten ja nuorten oppimisen edellytyksiä.
Jokaisella koulunsa päättävällä nuorella on oltava riittävät perustaidot ja -tiedot, jotta elämässä pärjää. Siksi nyt maan hallitus satsaa perustaitojen, siis lukemisen ja laskemisen, opetukseen kouluissa lisäämällä opetustuntien määrää.
Samalla puhelinten käyttöä rajataan, opettajien hallinnollista työtä karsitaan ja oppimisen tukea uudistetaan. Monia näitä muutoksia opetusalan ammattilaiset ovat juuri toivoneet.
Oppilaat pääsevät koulupäivän yhteydessä harrastamaan sekä kokemaan kulttuuria ja liikuntaa monipuolisesti ja kampuksen eri toimijat voivat tehdä tiivistä yhteistyötä keskenään. Panostukset lapsiin ja nuoriin maksavat itsensä etenkin pitkällä aikavälillä takaisin.
Karin kampus tarjoaa vahvat puitteet myös aikuisten sivistykselle ja harrastamiselle. Kampuksen kansalaisopiston historia juontaa juurensa aina vuoteen 1916 asti. Opiston perustamisen yhteydessä sen tehtäväksi sääntöihin kirjattiin mm. tiedollisen valistuksen levittäminen sekä valistuksellisen itsetoiminnan aikaansaaminen.
Samat periaatteet pätevät yhä nykypäivänä, vaikka maailma ympärillä on muuttunut. Laaja-alainen sivistys, kriittinen ajattelu ja itsensä kehittäminen ovat edelleen tärkeitä asioita vaalittaviksi.
Arvoisat kuulijat,
Rauma on vahva kulttuurin ja taiteen keskittymä. UNESCOn maailmanperintölistalla olevaa Vanhaa Raumaa tullaan katsomaan ympäri maailman. Samalla kaupunkimme lukuisat museot sekä vireä kuvataide- ja käsityöala luovat Raumalle laajan kulttuuritarjonnan.
Kulttuuri kuuluu aivan jokaiselle. Epävakaassa maailmanajassa kulttuuri ja taide lisäävät henkistä kriisinkestävyyttä sekä vahvistavat yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.
Siksi on hienoa, että myös Karin kampuksen rakentamisessa on panostettu vahvasti taiteeseen, sillä se jos joku on keskeinen osa Raumaa. Rakennuksessa on ennätyksellisen suuri ja monipuolinen määrä taidetta, jonka hankintahinta on yhteensä 300 000 euroa.
Kaupunginvaltuusto teki aiemmin päätöksen ohjata merkittävän korvamerkityn summan juuri rakennuksen taiteeseen. Karin kampus viestii omalta osaltaan Rauman roolia vahvana kulttuurin keskittymänä ja poikkeuksellisena maailmanperintökohteena.
Sivistyksen ja kulttuurin laadukkaat palvelut juontavat juurensa Raumalla pitkälle historiaan. Ajan kulusta huolimatta perusasiat eivät ole muuttuneet mihinkään. Laadukas koulutus sekä kulttuuri ja liikunta ovat keskiössä sivistyksen sekä elinvoiman vaalimisessa.
Hyvä juhlayleisö,
Läpi vuosikymmenten raumalaiset sukupolvet ovat aamuisin tulleet tälle paikalle oppimaan, harrastamaan ja sivistämään itseään. Aiempaan nähden Karin kampus tarjoaa aivan uudenlaiset ja ensiluokkaiset puitteet sivistykselle, liikunnalle ja kulttuurille. Kampus palvelee raumalaisia sukupolvia monta vuosikymmentä eteenpäin.
Karin kampus kunnioittaa historiaa ja katsoo samalla rohkeasti tulevaisuuteen. Korkeatasoinen arkkitehtuuri ja palvelut saman katon alla tarjoavat erinomaiset puitteet lapsille ja nuorille sekä kaikille raumalaisille. Voimme olla ylpeitä upeasta kampuksestamme Rauman sydämessä.
Haluan näillä sanoin toivottaa hyviä vihkijäisiä Karin kampukselle ja kiittää kaikkia kampuksen hankkeessa mukana olleita sekä kampuksessa päivittäin vaativaa ja äärimmäisen arvokasta työtä tekeviä ammattilaisia!
Puhe pidetty Karin kampuksen avajaisissa Raumalla 28.4.