Kansanedustaja Matias Marttinen (kok.) vaatii hallitusta turvaamaan Satakunnan pelastustoimen rahoituksen. Hallituksen sote-uudistus on leikkaamassa pelastustoiminnan rahoitusta yli kymmenellä prosentilla nykytilanteeseen nähden. Marttinen on jättänyt sisäministeri Maria Ohisalolle (vihr.) kirjallisen kysymyksen, jossa vaatii pelastustoimen rahoitusvajeen korjaamista.
”Mikäli sote-uudistus etenee, Satakunnan pelastustoimen rahoitusta leikataan yli kahdella miljoonalla eurolla vuodessa. Hallituksen ajama uudistus johtaa toiminnan sopeuttamiseen ja palveluiden tason heikentymiseen. Tällä on luonnollisesti vaikutusta siihen, millainen valmius eri puolilla Satakuntaa on turvata nopea apu yllättävissä onnettomuuksissa tai sairauskohtauksissa”, Marttinen sanoo.
Pelastustoimeen kohdistuva rahoitusvaje herättää huolta koko maassa. Hallitus on todennut uudistuksen valmistelussa, että pelastustoimen palveluiden rahoitusvaje on peräti 80 miljoonaa euroa. Tämä vaje johtaa palvelujen heikkenemiseen koko Suomessa.
”Hallituksessa on tunnustettu, että uudistuksen vuoksi pelastustoimi ei pysty täyttämään lain edellyttämää palvelutasoa. Pidän erittäin vakavana, että esityksen rahoitus on pahasti vajavainen. Ei sellaista uudistusta ole järkevää tehdä, joka heikentää palveluita ja ajaa pelastustoimet lainvastaiseen tilanteeseen monessa maakunnassa”, Marttinen huomauttaa.
Marttinen vaatii, että pelastustoimen rahoitus ja palvelut turvataan Satakunnassa ja koko Suomessa.
”Pelastusalan ammattilaiset eivät voi tehdä työtään, jos toimintaan ei ole riittäviä resursseja. Sisäministerin on nyt kerrottava, mihin toimiin hallitus ryhtyy tilanteen korjaamiseksi”, Marttinen sanoo.
Kirjallinen kysymys luettavissa tästä.