Verohallinto on ryhtynyt valmistelemaan yrityksille maksutonta taloushallinto-ohjelmistoa. Hankkeen tavoitteena on kannustaa pieniä yrityksiä sähköiseen taloushallintoon. Ohjelmisto tarjoaisi pienyrityksille maksuttomasti digitaaliset kuitit, laskut ja veroilmoitukset.
Kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Matias Marttinen (kok.) pitää hanketta vahingollisena vapaan kilpailun kannalta ja arveluttavana veronmaksajien varojen käyttönä. Marttinen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen valtiovarainministeri Matti Vanhaselle.
”Verottajan suunnittelema ohjelmisto kattaisi laajimmillaan jopa 90 prosenttia suomalaisista yrityksistä. Samaan aikaan meillä on markkinoilla tarjolla edullisia palveluita kotimaisten tilitoimistojen ja ohjelmistoyritysten tarjoamana. On käsittämätöntä, miksi valtio änkeää kilpailluille markkinoille veronmaksajien rahoilla”, Marttinen ihmettelee.
Marttinen pitää tavoitetta edistää yritysten taloushallinnon automatisaatiota hyvänä, mutta siihen pyrkimistä valtiorahoitteisen taloushallinto-ohjelman luomisella vääränä.
”Markkinoiden sekoittamisen sijasta Verohallinnon tulee keskittyä viraston sähköisten palveluiden ja nykyisten ohjelmistorajapintojen kehittämiseen”, Marttinen toteaa.
Hankkeen eteneminen vaatii Verohallinnon mukaan taakseen poliittisen päätöksen. Marttisen mukaan hallituksen on kerrottava, tukeeko se todella verovaroin kustannetun taloushallinto-ohjelmiston luomista kilpailemaan yksityisten yritysten kanssa.
”Toivon todella, että hallitus sanoutuu irti hankkeesta, joka uhkaa koko suomalaisen kirjanpitoalan tulevaisuutta”, Marttinen päättää.
Kirjallisen kysymyksen pääsee lukemaan tästä.