Olen asunut Raumalla koko ikäni, lapsuuteni Tiilivuorella ja aikuisikäni Syväraumassa. Perheeseeni kuuluu hammaslääkärinä työskentelevä äitini, myyntineuvottelijana toimiva isäni ja pikkuveli, joka viimeistelee tällä hetkellä opintojaan kauppakorkeakoulussa.
Sukuamme asuu ympäri Satakuntaa Merikarvialla, Porissa ja Ulvilassa.
Lapsena harrastin paljon, ja mieleen on jäänyt erityisesti hauskat vuodet meripartiolippukunta Myrskypoikien riveissä.
Lapsuudenkodissani ei puhuttu juuri politiikasta, mutta ajankohtaisista asioista kyllä. Innostuin jo nuorena lähtemään mukaan puolueeni nuorisojärjestön toimintaan. Sen kautta tieni vei kunnallispolitiikkaan. Kuusi vuotta sitten harrastuksesta tuli itselleni myös ammatti, kun minut valittiin töihin eduskuntaan.
Ensimmäinen pestini valtakunnan politiikassa eduskuntaryhmän tiedotussihteerinä oli hieno näköalapaikka eduskunnan toimintaan. Vastasin työssäni eduskuntaryhmän viestinnästä ja mediasuhteista. Lisäksi avustin eduskuntaryhmän puheenjohtajana tuolloin toiminutta Petteri Orpoa.
Opetusministerin erityisavustajaksi minut kutsuttiin kesällä 2015 opetusministeriöön. Viimeiset kaksi vuotta olen tehnyt töitä valtiovarainministeriössä Petteri Orpon talouspolitiikasta vastaavana erityisavustajana.
Työskennellessäni eduskunnassa, opetusministeriössä ja valtiovarainministeriössä olen voinut olla monessa asiassa viemässä eteenpäin Satakunnalle tärkeitä asioita. Viimeisen vuoden aikana pöydälläni ovat olleet Porin sataman radan sähköistäminen, nopeat koulutustoimet työvoimapulan hyväksi, OKL:n harjoittelupäiväkoti ja liikenneasiat. Tätä työtä haluan jatkaa satakuntalaisten kansanedustajana.
Olen koulutukseltani valtiotieteiden maisteri Turun yliopistosta. Valtio-opin lisäksi olen opiskellut taloustiedettä, Eurooppa-opintoja ja hallintotiedettä Åbo Akademissa. Kirjoitin pro gradu –työni pormestarimallista kunnallisessa päätöksenteossa ja luottamushenkilöiden tilivelvollisuudesta päätöksenteossa.
Paikallista vaikuttamista
Olen ollut Raumalla kunnallispolitiikassa mukana vuodesta 2008. Vuodesta 2017 olen toiminut Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana. Tätä ennen toimin vuosina 2013–2017 Rauman kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtajana. Olen myös istunut Satakunnan maakuntahallituksessa vuodesta 2013 edistämässä maakunnan yhteisiä asioita.
Eduskuntavaaleissa olen ollut ehdolla kahdesti. Vuoden 2011 vaaleissa sain 520 ääntä opiskelijaehdokkaana. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa kannatukseni kasvoi lähes 2300 ääneen ja nousin Kokoomuksen listan kolmannelle sijalle. Nyt tavoittelen tosissani paikkaa satakuntalaisten kansanedustajana, uuden sukupolven päättäjänä.
Olen sairastanut 1-tyypin diabetesta lähes viidentoista vuoden ajan. Arki sairauden kanssa – hyvine ja huonoine aikoineen – on tuttua. Olen kiitollinen siitä, miten hyvin olen pärjännyt sairauteni kanssa. Työssäni valtiovarainministeriössä olen pitänyt esillä pitkäaikaissairauksien hoitamisen tärkeyttä. Diabeteksen hoidossa on meillä vielä paljon parannettavaa, vaikka hoitomenetelmät ja lääkkeet ovat kehittyneet valtavasti viime vuosina.
Vapaa-ajalla liikuntaa
Vietän vapaa-aikani perheeni ja ystävieni seurassa. Vapaa-aikani kuluu rullaluistelun, sulkapallon pelaamisen ja lenkkeilyn merkeissä, talvisin valikoimaan kuuluu myös hiihto. Kiireisen arjen keskellä liikunta on paras tapa ladata akkuja. Merellä liikkuminen on itselleni rakasta. Opiskeluaikoina tein töitä Kylmäpihlajan majakkasaarella useampana kesänä.
Sotilasarvoltani olen reservin vänrikki. Toimin oman Reserviupseerikurssini 240 ”Timantti” oppilaskunnan puheenjohtajana Reserviupseerikoulussa Haminassa. Reserviläistoiminta on arvokasta, ja osallistun oman yhdistykseni Rauman reserviupseeriyhdistyksen toimintaan.