Puhe Länsirannikko on huoltovarmuuskeskittymä -tilaisuudessa

Arvoisat kuulijat,

On ilo ja kunnia tervehtiä teitä ”Länsirannikko on huoltovarmuuskeskittymä” -tilaisuuden osallistujia. Tällä kertaa näin videotervehdyksen välityksellä, sillä olen juuri tapahtumanne aikaan astumassa työministerin tehtäviin.

On arvokasta, että huoltovarmuudesta ja Suomen Länsirannikon merkityksestä osana sitä keskustellaan aktiivisesti. Tilaisuus palvelee varmasti kaikkia teitä osallistujia ja tarjoaa alustan verkostoitumiselle ja uusien ajatusten vaihtamiselle.

Suomen länsirannikko aina Turusta Kokkolaan asti on koko maan huoltovarmuuden ja menestyksen kannalta aivan keskiössä. Suomalainen yhteiskunta ei pyörisi ilman länsirannikon vahvaa teollisuutta, ruoantuotantoa ja merilogistiikkaa.

Länsirannikon kansallista merkitystä korostaa koko suomalaisen yhteiskunnan riippuvuus ulkomaankaupasta. Viennistä noin 90 ja tuonnista noin 80 prosenttia kulkee meriteitse, joten on selvää, että ilman toimivaa meriliikennettä yhteiskunta pysähtyisi täysin.

Itämerellä häiriöriskit ovat kasvaneet merkittävästi viime aikoina turvallisuuspoliittisten murrosten myötä. Mahdollisissa poikkeusoloissa länsirannikon rooli korostuisi ennestään, sillä yhteyksiä olisi haastavampi pitää auki Suomenlahden seuduilla kuin länsirannikolla.

Länsirannikolla meriteollisuus on vahvaa ja myös alati kasvavaa. Tästä osoituksina esimerkiksi Rauman ja Turun telakoilla tilauskannat ovat kovassa kasvussa ja jo vuosien mittaisia.

Esimerkiksi Merivoimien uudet monitoimikorvetit, joista ensimmäinen lasketaan vesille jo tässä kuussa, rakennetaan kokonaisuudessaan Raumalla.

Monitoimikorvetit tulevat keskeisesti vahvistamaan Suomen puolustusta ja siten myös huoltovarmuutta. Länsirannikon merkityksestä meriteollisuudelle kertoo juuri se, että nämä merkittävässä roolissa olevat korvetit on päätetty rakentaa juuri täällä.

Länsirannikon merkitystä meriteollisuudelle tulee tulevaisuudessa korostamaan myös Suomen, Yhdysvaltojen ja Kanadan viime kesänä solmima yhteistyösopimus jäänmurtajahankinnoista.

Liittolaisillamme tulee olemaan lähitulevaisuudessa tarve kymmenille uusille jäänmurtajille ja juuri länsirannikolta löytyy vankkaa osaamista tältäkin saralta.

Myös teollisuuden ja viennin saralla länsirannikon merkitys korostuu. Neljä maakuntaa, jotka käsittävät länsirannikon Turusta Kokkolaan käsittivät Suomen viennistä noin 24 prosenttia vuonna 2023.

Lisäksi näihin neljään maakuntaan on paraikaa Elinkeinoelämän hankeikkunan mukaan suunnitteilla tai vireillä vihreän siirtymän yli 70 miljardin euron edestä. Tästä kokonaisarvosta yli puolet kohdistuu tällä hetkellä Satakuntaan, jossa puhtaan teollisuuden imu on tällä hetkellä erityisen vahvaa.

Orpon hallitus tekee myös lukuisia toimia teollisuuden toimintaedellytysten ja siten huoltovarmuuden vahvistamiseksi. Näistä toimista esimerkkejä ovat vihreän siirtymän investointien verokannustin, sähköntuotannon merkittävä lisääminen, luvituksen sujuvoittaminen sekä yhteisöveron alentaminen.

Hyvät kuulijat,

Suomalainen huoltovarmuusjärjestelmä on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja perustuu julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyöhön. Suomalainen osaaminen kokonaisturvallisuuden saralla liittolaistemme keskuudessa arvostettua ja meille eräänlainen vientituote.

Suomessa viranomaiset ja päättäjät ovat myös viime aikoina osoittaneet, että huoltovarmuus on edelleen vahvalla tasolla. Tästä esimerkkinä on viime joulun ajan kaapelirikko Suomenlahdella, johon reagoitiin viipymättä ja ensiluokkaisesti.

Toisaalta osoituksena huoltovarmuuden vaalimisesta on myös Venäjän hybridivaikuttamista vastaan säädetty rajaturvallisuuslaki, jolla välineellistettyä maahantuloa itärajalla voidaan torjua. Nyt eduskunta on säätämässä lakia voimaan uudelleen vuoden määräajan päättymisen lähestyessä.

Hallitus on paraikaa myös uudistamassa Suomen huoltovarmuuslainsäädäntöä, jotta muuttuneeseen turvallisuuspoliittiseen ympäristöön päästään vastamaan entistä paremmin. Tässä maailmanajassa varautumisen ja huoltovarmuuden turvaamisen tasoa on vahvistettava edelleen.

Huoltovarmuustyö lähtee ennen kaikkea tiivistä yhteistyöstä niin kansallisesti kuin myös kansainvälisesti. Mukaan tarvitaan koko yhteiskunnan panosta ja eri alojen ammattilaisten osaamista.

Huoltovarmuuden lähtökohtia Suomessa ovat esimerkiksi toimivat kansalliset ja kansainväliset markkinat, monipuolinen teollisuus sekä kattavat ja toimivat liikenneyhteydet. Myös ruoan- ja energiantuotannon turvaaminen kaikissa olosuhteissa on aivan keskiössä huoltovarmuuden kannalta.

Suomen energiahuolto perustuu hajautettuun energiantuotantoon, monipuolisiin energialähteisiin ja toimintavarmaan siirto- ja jakelujärjestelmään. Kriittisen infrastruktuurin suojaaminen ja varmuusvarastoista huolehtiminen korostuvat myös energiantuotannon turvaamisessa.

Hallitus tekee myös jatkuvasti töitä kotimaisen ruoantuotannon monipuolisuuden ja kannattavuuden turvaamiseksi. Ruoantuotannon rooli huoltovarmuudelle on aivan kriittinen ja siksi vaikeasta julkisen talouden tilasta huolimatta alkutuotannosta tai kotimaisesta maataloudesta ei ole säästetty.

Kansallisen huoltovarmuuden takaamiseksi tarvitaan myös entistä tiiviimpää yhteistyötä Ruotsin sekä muiden Itämeren alueen maiden ja myös Euroopan Unionin ja Naton jäsenmaiden kesken.

Hyvät kuulijat,

Haluan lopuksi kiittää teidän panostanne kansallisen huoltovarmuuden ja länsirannikon elinvoiman vahvistamisessa. Esimerkiksi Satakunnan ammattikorkeakoululla ja Merilogistiikan tutkimuskeskuksella on aivan keskeinen rooli osaavan työvoiman takaamisessa merilogistiikkaan liittyvän tutkimuksen kehittämisessä.

Vain korkeaan osaamiseen panostamalla voidaan huolehtia siitä, että huoltovarmuuden edistämiseksi saadaan parhaat keinot ja osaajat käyttöön. Täällä länsirannikon koulu- ja tutkimuslaitoksissa osaaminen juuri meriteollisuuden saralla on erityisen vankkaa.

Suomi on jo nyt huoltovarmuuden mallimaa, mutta työtä huoltovarmuuden vahvistamiseksi on edelleen tehtävä jatkuvasti. Huoltovarmuudesta ei tulla tinkimään, vaan sen sijaan kaikki keinot sen edelleen vahvistamiseksi on otettava käyttöön. Tässä työssä ollaan nyt hyvällä polulla.

Puhe pidetty videotervehdyksenä Länsirannikko on huoltovarmuuskeskittymä -tilaisuudessa 6.5.