Poliisin resursseista on pidettävä huolta
Poliisien työssä on kyse yhteiskuntamme aivan perustavista asioista. Arjen turvallisuuden takaaminen jokaiselle on valtion tärkein tehtävä. Voimme luottaa siihen, että hädän hetkellä apua saa ja
Poliisien työssä on kyse yhteiskuntamme aivan perustavista asioista. Arjen turvallisuuden takaaminen jokaiselle on valtion tärkein tehtävä. Voimme luottaa siihen, että hädän hetkellä apua saa ja
Rakentamisen ylikireä sääntely sekä kohtuuttoman pitkät lupaprosessit ovat koituneet monen riesaksi. Nyt rakentamisen sääntelyyn tehdään merkittävä suunnanmuutos. Hallitus on tuonut eduskuntaan rakentamislain korjaussarjan, jolla rakentamisen
Laadukas koulutus on paras tae sille, että lapset ja nuoret saavat hyvät eväät elämään ja että Suomessa on jatkossakin osaavaa työvoimaa. Suomalaista peruskoulua on syystäkin
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta seisoo vedenjakajalla. Sen taloudellinen pohja on rapautunut. Suomen talous ei ole kasvanut yli 15 vuoteen. Samaan aikaan julkista velkaa on kasvatettu lähes sadalla
Meriteollisuuden ja merenkulun merkitys Rauman seudulla ja koko Suomessa on keskeinen. Meriteollisuus luo merkittävästi työtä ja elinvoimaa alueellemme, mutta samalla palvelee koko maan merenkulun tarpeita.